Vanhan ajan jouluaskartelua

Marraskuun lopussa kokoontui reilun kymmenen vauhtimartan ryhmä kokeilemaan jouluista askartelua uusista ja kierrätysmateriaaleista. Jenna oli miettinyt valmiiksi kolme erilaista askarteluohjetta, jotka hän meille osallistujille opetti.

Ensimmäisenä kokeiltiin perinteisen paperikorin askartelua, joko uudesta tai kierrätetystä materiaalista. Periaate vaikka kuusen oksalle laitettavalle punotulle paperikorille oli helppo, mutta käytännön toteutus vaati hieman enemmän. Kaavan avulla leikattiin kaksi täsmälleen samanlaista tulevan korin puolikasta kahdesta erilaisesta paperista. Sen jälkeen paperipuolikkaat punottiin periaatteella yksi yli, yksi ali valmiiksi koriksi. Malli vaati hieman sorminäppäryyttä ja paperin suostuttelutaitoja, mutta kauniita koreja lopuksi valmistui. Askartelun lomassa huomattiin, ettei ihan kaikkein ohuin lahjapaperi liene paras materiaalivaihtoehto tämän mallin toteutukseen.

IMG_4924

Seuraavana vuorossa oli oljesta ja helmistä pujottelemalla toteutettu joulukuusi. Oljet oli laitettu likoamaan hyvissä ajoin ja ne ehtivät olla vedessä reilut puoli tuntia. Tämä riitti pehmittämään oljet siihen kuntoon, että niitä voitiin leikata pieniksi pätkiksi olkien murtumatta. Leikatut oljenpätkät laitettiin helmien kanssa vuorotellen nauhaan ja kaunis olkinen joulukuusi valmistui nopeasti. Tämän mallin teossa piti vaan varoa, ettei olki halkea missään vaiheessa.

Viimeisempänä ohjeena Jennalla oli joulukorteista ompelemalla koottu rasia. Rasiaan oli kaksi mallia, harjakatolla tai pyöreällä katolla. Rasian rakennusmateriaaliksi kävivät joko uudet jouluiset postikortit tai sitten varastoon laitetut viime vuoden joulukortit. Rasiaan tuli hieno henkilökohtainen tuntu, kun kokoamiseen käytti itselle postitettuja kortteja ja vanhat tervehdykset pystyi lukemaan rasian sisäpuolelta. Rasioiden ompelemiseen meni niin paljon aikaa, että sen ompeleminen valmiiksi taisi jäädä suurimmalla osalla kotihommaksi.

Itselläni ei ollut viime vuoden kortteja mukana, mutta ajattelin hyödyntää tämän joulun kortit ja tehdä niistä kauniin jouluisen rasian.

IMG_4925

Kiitos Jennalle hienoista ideoista!

Teksti Katri
Kuvat Jenna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s