Vaateompelua ”for dummies”

Huhtikuun viimeisenä maanantaina kokoonnuimme Marttalaan Vaateompelu for dummies –iltaan. Illan tarkoituksena oli kertoa ja opastaa yksinkertaisen vaatteen ompelemisesta alkaen kaavan piirtämisestä, kankaan leikkaamisesta, aina valmiin vaatteen ompeluun saakka.

Malliesimerkkinä oli vauvan trikoohousujen ompeleminen. Iltaan oli kokoontunut yhteensä 14 innostunutta vauhtimarttalaista, jotkut enemmän ompelemista harrastaneena ja jotkut vähemmän. Rohkeasti sai kysyä illan vetäjältä ompelemiseen liittyvistä asioista.

Kaava-arkkiHarjoitustyö kaavan mukaan leikattuna.

Illan vetäjä toimi Tea ja apuohjaajana Paula, jotka olivat myös tuoneet omat ompelukoneensa tulevaa harjoitustyötä varten. Tean opastuksella kävimme aluksi yhdessä läpi vauvan trikoohousujen valmistamisen, jonka jälkeen pääsimme itse kokeilemaan harjoitustyön ompelemista koneilla.

Tea näyttää, mitä langansuuntamerkki tarkoittaa.
Tea näyttää, mitä langansuuntamerkki tarkoittaa.
Harjoitustyötä ommellaan.
Harjoitustyötä ommellaan.

Itselle uutena tietona tuli, että trikoovaatetta ommellessa kannattaa ompelukoneen tikkinä käyttää harvaa siksak-ommelta, niin ompeleet eivät turhaan katkeile vaatetta käytettäessä.

Illan varsinaisena harjoitustyönä ommeltiin eko-hedelmäkassi, jolla hedelmät voi tuoda kaupasta kotiin ilman, että tarvitsee käyttää muovipusseja. Kassiin ommeltiin vielä pieni tilkku, hintalapputarran kiinnittämistä varten. Idea oli aivan loistava, ja yksi jos toinenkin innostui sen verran, että taitaa hedelmäkasseja saada jatkossa vauhtimarttalaisten ystävätkin.

Valmis hedelmäpussi

Valmiita hedelmäpusseja
Valmiita hedelmäpusseja

Ompeluillan lomassa nautimme teetä ja Emilian tekemää ihastuttavaa aprikoosiporkkanatorttua valkosuklaajogurttikastikeella.

Teksti Marja
Kuvat Marja ja Tea

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s