Saunailta Rajaportin saunalla

Nykyään Pispalan valtatietä kulkiessani osaan katsoa Rajaportin saunaa aivan uudella tavalla. Lähes yhdentoista Tampereella asumani vuoden jälkeen olen lopulta käynyt tuossa legendaarisessa yleisessä saunassa – Vauhtimarttojen kanssa, kuinkas muuten.

Rajaportin sauna

Saunan sisäpihalla avautuu aivan uusi maailma. Idyllinen pihapiiri henkii menneen ajan tunnelmaa. Maksan saunareissun metrin korkeudella olevalle ”lippuluukulle” ja siirryn viereiseen pukuhuoneeseen.

Rajaportin saunaltaItse saunatila on kaksikerroksinen, eikä yläkerran lauteilla ole juuri tilaa muille kuin meidän reilulle kymmenpäiselle marttaporukallemme. Tila on matala, ja tunnelma on kirjaimellisesti katossa. Jotenkin pystyn kuvittelemaan, miten naiset ovat hikoilleet samoilla lauteilla jo yli sata vuotta sitten. Yhtäkkiä miesten puolella intoudutaan paiskomaan löylyä, ja naisten selät painuvat köyryyn yhtenä aaltona. Onneksi löylyluukun saa kiinni.

Rajaportin saunalta

Välillä on pakko käydä ulkona vilvoittelemassa (vaikka sielläkin on yli 20 astetta lämmintä). Samalla on hyvä seurata sahdinvalmistuksen SM-kisojen karsintaa, joka sattuu juuri olemaan käynnissä samassa pihapiirissä. Eräs Vauhtimartoista jännittää tietenkin miehensä puolesta, joka on mukana kisaamassa, ja lopuksi sahtia pääsee maistamaan pari muutakin marttaa. Ostamme kahvilasta kylmiä virvokkeita saunan päälle ja turisemme vielä hetken yhdessä. Sitten on aika suunnata taas kotiin. Pispalan mäkeä alas pyöräillessä tukka kuivuu kuin föönillä puhallettuna. Olipa taas mukava ilta marttaseurassa.

Rajaportin saunalta

Teksti Jenna
Kuvat Eva

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s