Puolipylväs eikun pitkäpylväs

Vauhtimartoissa palattiin jälleen perusasioiden äärelle, kun illan aiheena olivat ”helpot ja nopeat virkkaustyöt”. Kolme virkkaustaituriamme Emilia, Auli ja Niina olivat tuoneet Marttalaan kasapäin ohjeita pienille virkkaustöille, joiden pariin parikymmenpäinen marttajoukkomme sukelsi empimättä. Valikoimassa olivat mm. bambuinen tiskirätti, pallo, tähtiä, kaulakoru, pieni kukkaliina ja jopa kestovanulappu.

Illan naista esittelee virkkaustöitä.

Kuvassa tiskirätti, pieni kukkaliina kahdesta erilaisesta langasta sekä kestovanulappu.
Kuvassa tiskirätti, pieni kukkaliina kahdesta erilaisesta langasta sekä kestovanulappu.
Erilaisia virkkuutöitä pöydällä.
Kuvassa etualalla virkattu kaulakoru, taaempana tiskirättejä ja tähtikoristeita.

Jokainen sai valita itseään kiinnostavan ohjeen ja sitten alkoikin ohjeiden tulkinta. Onneksi paikalla oli myös kokeneempia virkkaajia apuopettajina sekä kirjallisuutta, josta saattoi tarkistaa miten se puolipylväs tai kiinteä silmukka nyt menikään. Silmukkalyhenteet ovat muuten hämääviä: pp tarkoittaa joissakin ohjeissa puolipylvästä, mutta joissakin ohjeissa pitkää pylvästä eli korkeaa pylvästä. Mystistä!

Virkkausohjeen päällä pieni kukkakoriste ja keskeneräinen työ.

Kolme nuorta naista pöydän ääressä virkkaamassa.

Lähikuva käsistä virkkaamassa.

Virkkauskirjoja pöydällä.Virkkauksen ohessa oli mukava vaihtaa kuulumisia ja nauttia teetä omenapiirakan kera. Kiitos jälleen järjestäjille!

Teksti ja kuvat Virve

One thought on “Puolipylväs eikun pitkäpylväs

  1. Tuo kaulakoru näyttää veikeältä🙂 Olisiko mahkuja saada ohjetta jakoon?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s