Mediapolis

26.11. pieni joukko meitä vauhtimarttoja ja muutama lapsi kävimme tutustumassa Tampereen Tohlopissa sijaitsevaan Mediapolikseen. Oppaanamme toimi Riikka Hiekkaniemi ja hänen johdatuksellaan pääsimme tutustumaan Yle TV:n tekemisen saloihin.

Aloitimme kierroksen Ylen Studiolta 1 eli isoimmasta kuvasstudiosta, jossa oli mm. juuri kuvattu Nenäpäivä-show. Pääsimme ihastelemaan seuraavaa tilaisuutta varten rakennettavaa kimalleseinää ja upeaa discovalaistusta.

Kuva1

Seuraavaksi kiersimme esiintyjien meikkaus- ja maskeeraustilat sekä valtavat vaatevarastot.

Kuva2

Kellarikerroksessa sijaitsevissa vanhanajan kirjasto- ja kauppatiloissa riitti ihasteltavaa vanhoissa tavaroissa. Täältä voidaan tarvittaessa hakea kuvausrekvisiittaa ohjelmiin ja tapahtumiin. Taitaa olla ainutlaatuinen vanhanajan varastotila. Siellä vierähtikin tovi ihastellessa kaikkia kauniita tavaroita ja pieniä yksityiskohtia.

Kuva3

Kuva4

Ylen virtuaalistudio Virtu olikin mielenkiintoinen ja erilainen studio. Siellä oli kuvattu juuri Pikku Kakkoseen tulevaa ohjelmaa. Kaikki mikä kuvassa näyttää vihreältä, voidaan todellisuudessa korvata jollain muulla taustalla. Jos esiintyvällä henkilöllä on päällään samanlaista vihreää vaatetusta, hänkään ei erotu kuvasta.

 

Kuva5

Lopuksi pääsimme poseeraamaan yhteiskuvaan Pikku Kakkosen lavasteissa.

Kuva6

Teksti ja kuvat Marja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s