Kiinalainen ilta Marttalassa

Maaliskuisena iltana 21.3. Marttalaan kokoontui 20 vauhtimarttaa, jotka olivat varustautuneet esiliinalla, veitsellä ja iloisella mielellä kokkaamaan kiinalaisia herkkuja. Illan reseptit olivat peräisin Tanjan omalta kiinalaisen keittiön kurssilta kansalaisopistolta Keski-Suomesta.

Illan aikana valmistimme won ton-nyyttejä jotka kypsennettiin keittämällä ja tarjoiltiin mausteisessa liemessä, kasvistäytteisiä kevätkääryleitä tietenkin itse tehdyllä kastikkeella ja Sechuanin kanaa. Lisukkeena oli keitettyä ja paistettua riisiä. Koska jälkiruuat eivät kuulu kiinalaiseen keittiöön, emme mekään niitä valmistaneet.

Muutamia asioita, joita on hyvä tietää kiinalaisesta keittiöstä:

Kiinalainen ruoka on parhaimmillaan vastavalmistettuna; anna siis vieraiden odottaa ruokaa eikä ruoan vieraita.

Ruoka-aineet leikataan hienoiksi suikaleiksi joten ne kypsyvät nopeasti.  Vauhtimartat pilkkoivat kaiken etukäteen ja valmistimme sitten kaiken kerralla. Kiitos myös pilkkomistiimille, joka hienonsi kaikille ryhmille suuret määrät sipulia (salotti- ja kevätsipulia tavallisen lisäksi), jota tuli lähes jokaiseen ruokaan.

Kiinalaiset eivät pane suolaa keitinveteen. Keitimme riisiä sekä kattilassa että riisinkeittimellä.

Ruoka-aineita ei saisi jättää suupalaa suuremmiksi, jotta ruoka voidaan halutessa nauttia puikoilla. Sitä emme tällä kertaa kuitenkaan kokeilleet, vaan ruoka nautittiin suomalaisittain veitsellä ja haarukalla.

Kasviksia ei keitetä liian kypsiksi vaan al dente; näin maku säilyy raikkaana ja koostunut eheänä.

Kaikki ruokalajit tuodaan pöytää samaan aikaan; keitto voidaan kuitenkin tarjota joko ensimmäiseksi tai viimeiseksi. Tavallisesti kiinalaiset tarjoavat yhtä monta erilaista ruokalajia kuin on vieraita.

Innokas tiimi pilkkoo, pilkoo ja pilkkoo.

Kevätkääryleitä rullattiin 80 kappaletta. Eipä siihen niin kauan mennyt kun oli monta kättä tekemässä.

20160321_193752

Kevätkääryleiden rullauksessa reunojen huolellinen kostuttaminen on kaiken a ja o. Tavoitteena on tiukka kääryle jonka voi paistaa öljyssä ja syödä ihanan rapeana ja kuumana herkullisen kastikkeen kanssa.

20160321_195633

Tässä vaiheessa odotimme nälkäisinä että milloin ne on valmiita…..

Won ton-nyytti kääritään pieneksi kolmiomaiseksi pussukaksi, jonka reunat täytyy myös kostuttaa hyvin jotta ne eivät keittäessä aukea. Täytettä laitetaan teelusikallinen.

Won ton- ja kevätkääryletaikinaa saa etnisistä ruokakaupoista, joita Tampereella ovat Gu’an Market ja East Asia Mart. Kevätkääryleisiin käy myös filotaikina. Won ton-taikinaa on sekä keittämiseen että paistamiseen joten katso pakettia tarkkaan ennen kuin ostat.

Kahden tunnin jälkeen saimme ruoat pöytää samaan aikaan ja kaikki katosi nälkäisten vauhtimarttojen suihin suhteellisen nopeasti.

20160321_195644

Kiitos kaikille iltaan osallistuneille!

 

Kuva ja teksti Tanja

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s