Räsymattokynttilät

Tällä kerralla ilmoittauduin aivan viime tipassa marttailtaan päällekkäisen menon peruunnuttua. En tiennyt illasta muuta, kuin että nyt ollaan aikeissa tehdä kynttilöitä, ja vanhoja kynttilänpätkiä voi ottaa mukaan.

Räsymattokynttiläilta osoittautuikin oikein tosimartan puuhaksi, yhdistyihän siinä käsillä tekeminen, kierrättäminen ja tee sekä loistavat leivonnaiset. Jokaisella oli mukana maitotölkki tai muu purnukka, johon tehtiin pohjaan pieni reikä. Reiästä pujotettiin kynttilän sydänlanka ja teipattiin astian ulkopohjaan. Toinen pää sidottiin purkin suulla poikittain makaavaan grillitikkuun, näin saatiin kynttilä valettua sydämen ympärille.

20161010_180902

20161010_182021

Sitten koitti projektin toiseksi paras vaihe – erilaisten kotoa tuotujen, melkein loppuun poltettujen kynttilänpätkien lajittelu värin mukaan ja sulatus metallipurkeissa. Oli meillä toki askarteluliikkeestä ostettua kynttilämassaakin mukana.

20161010_180329

20161010_184138

20161010_190016

Itse valaminen oli aika hidasta hommaa. Purkkiin kaadettiin noin sentin kerros sulaa steariini-parafiiniseosta ja sitten odoteltiin. Seuraavan värin saattoi kaataa vasta edellisen kunnolla jähmetyttä, mihin meni helposti 8-asteisessa ulkoilmassa 20 minuuttia.

20161010_185041

20161010_185153

20161010_185156

Itse ehdin saada viisi kerrosta omaan kynttilääni ja siinä ohessa sain monet kuulumiset päivitettyä sekä loistavat teet suussasulavien leivosten kanssa nautittua. Illan vetäjä Eija ohjeisti odottamaan seuraavaan päivään ennen purkin poistamista kynttilän ympäriltä. Itse en malttanut, vaan kaivelin kynttilän purkistaan jo kotona. Nyt kaunis puna-harmaaraitainen kynttilä odottelee joulun tuloa.

received_10154618605594772

Jokainen kynttilä on erilainen ja lisää illan aikana syntyneitä tuotoksia voi käydä katsomassa myös vauhtimarttojen instagram-tililtä.

img-20161011-wa0001

20161011_092010

Kiitos kaikille iltaa järjestäneille!

Teksti Tea, kuvat Tanja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s