Syyskokous ja karjalanpiirakat

Suomi 100 -teemaa kunnioittaen Vauhtimarttojen syyskokouksen kanssa samana iltana puuhakkaat naiset kokoontuivat rypyttämään karjalanpiirakoita.

Olimme saaneet paikalle asiantuntijaksi kotitalousopettajan, jonka johdolla leivontaan ryhdyttiin.

Puuro oli marttamaiseen tyyliin keitetty jo edellisenä iltana, ja kaikkia maidon pohjaan keittäjiä helpottaakseen vinkkinä olikin valmistaa se uunin lämmössä. Näin saatiinkin täytteeksi iloisen vaaleanpunertavaksi hautunutta riisipuuroa.

nfd

Varsinainen leivonta aloitettiin sekoittamalla kuoren ainekset, vesi, ruisjauhot, vehnäjauhot, öljy ja suola. Taikina oli monen vauhtimartan mielestä yllättävänkin pehmeää, jopa löysää, mutta jauhojen määrää säätämällä saatiin hyvin kauliutuva taikina. Eihän sen tosiaan tarvitsekaan olla kovaa massaa, pehmeästäkin massasta saa erinomaisia riisipiirakan kuoria! Vehnäjauhojen määrästäkin keskusteltiin paljon, toisilla on tapana laittaa puolet ruista ja puolet vehnää, toisilla piirakat saavat pelkästään rukiisen kuoren. Vehnäjauhot kuitenkin antavat leivottavuutta sitkollaan, joten erityisesti ensikertalaiselle suisiteltiin hieman vaaleampaa taikinaa.

Taikinamassa kaavittiin hyvin jauhotetulle pöydälle, ja siitä pyöriteltiin pitkät tangot, joista leikattiin noin 25 samankokoista palasta. Joissakin ryhmissä päätettiin, ettei 24 palaa riitä, vaan palleroisia tasattiin vielä, jotta puuttuva kokkare saatiin kasaan. Näistä sitten erilaisin tekniikoin pyöriteltiin palleroisia. Parhaat karjalanpiirakkamuorit kuulema pystyvät muotoilemaan kourallisen pullia yhdellä kertaa. Tähän emme ihan taipuneet, mutta pari palleroista pyöri useammallakin martalla yhtä aikaa.

Ohjeistuksen saattelemana taikinapallot litistettiin, ja niiden pulikointi aloitettiin. Jotta kuoritaikina ei liiaksi ehtisi kuivumaan, vinkkinä kotitalousopettaja suositteli jo kaulittujen taikinalevyjen peittämistä kelmulla tai liinalla. Koska meitä oli kuitenkin reilusti piirakkatalkoissa, eteni homma sutjakkaasti yhden pulikoidessa, toisen täyttäessä ja sitten päästiikin rypyttämään. Jokaisella oli oma kädenjälkensä, ja valmiita tuotoksia oli niin monta tyyliä, kuin oli rypyttäjiäkin. Tärkeinä vinkkeinä tuli esiin, että puuroa piti olla taitteeseen asti, jotten piirakat kuivahda laidoiltaan, ja että taikinan reinat pitää painella matalaksi, jotta ne eivät pala uunin korkeassa lämpötilassa.

nfd

nfd

nfd

nfd

Marttalassa meillä oli käytössä kolme kiertoilmauunia, joissa kaksi pellillistä karjalanpiirakoita kussakin saivat kauniin ruskettuneen värin. Kuumat piirakat pääsivät vielä keveään voikylpyyn, jotta hammas varmasti kuoriin pystyisi. Valmiita tuotoksia ihasteltiin ja kuvattiin, ja lopulliseksi määräksi laskettiin yli 130 piirakkaa. Päädyimme myös laskemaan, kuinka paljon halvemmaksi itse tehdyt karjalanpiirakat tulevat verrattuna kaupasta ostettuihin. Niistähän saisi oikein kunnon tuotonkin myytyinä! Lopputulemaksi saimme siis ison kasan perinneherkkuja ja yhden palaneen sormen.

nfd

nfd

Teepöytään päästyämme pidimme vielä Vauhtimarttojen jokavuotisen syyskokouksen, jossa tarkastelimme tulevan vuoden toimintaa, äänestimme iltojen aiheista ja valittiin toimintaryhmän vastuutehtäviin toimijat. Lopuksi jaoimme vielä jäljelle jääneet karjalanpiirakat kotiin viemisiksi.

Teksti ja kuvat: Sini

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s