Kokedama-japanilainen sammalpallo

Vauhtimartat kokoontuivat Marttalaan kokeilemaan vihermaailman viimeisintä trendiä, joka on japanilainen sammalpallo, kokedama. Kokedaman tekemiseen tarvitaan sammalta, multaa, savea (käytimme kissanhiekkaa), kasvi ja narua.

Kokedaman ideana ei ole se, mikä on lopputulos, vaan tekeminen eli matka. Kokedaman tekemisellä haetaan sielun rauhaa ja hyvinvointia. Varsinkin savi- ja multapallon muotoilu on  mindfullnesia; mieli lepää ja arkiset harmit unohtuivat kun sai iskeä kätensä multaan.

dav
Tekotarpeita eli sammalta, multaa ja tietysti muratit. Mikä tahansa pieni kasvi käy tähän.

Aluksi otettiin kukkamultaa ja kissanhiekkaa, joihin sekoitettiin vettä. Tarkoituksena oli saada massaa, jota voi muotoilla käsin.

Seuraavaksi otetaan kasvi, tänä iltana muratti, jonka ympärille muotoiltiin savi-multa-seoksesta pallo. Ensin kasvin juurien ympäriltä poistettiin multaa, jotta ne juurtuisivat palloon paremmin.

dav

Pallon ympärille käärittiin sammalta, joka kiristettiin pallon ympärille rautalangalla.

dav

Lopuksi laitoimme kokedaman ympärille narua, josta sen voi ripustaa haluamaansa paikkaan. tietenkään ripustaminen ei ole ainoa tapa vaan kokedaman voi laittaa myös maljakkoon.

dav

dav

Ja tulihan niistä hienoja kun itse tehtiin. Kiitos Merille opastuksesta!

Teksti: Tanja

Kuvat: Sini

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s